tiistai 20. syyskuuta 2011

Syyskauden tuloskimaraa

Alkusyksystä on pitänyt kiirettä agilitykisojen suhteen, sillä sekä Panu että Pessi ovat kirmanneet kivoja tuloksia kisakirjoihinsa.

Osallistuimme Panun kanssa Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin piirimestaruuskisoihin OKKn ykkösjoukkueessa KASsin kisoissa Virpiniemessä elokuun lopulla. Vaikka meikän+Panun panos jäi joukkuekisassa vaatimattomaksi, saavutti medi-joukkueemme kisassa pronssiset mitalit:)

KASsin yksilökisassa tuli ratavirheitä sekä A- että B-kisassa harmittavasti 10 molemmilta radoilta; keppien aloitukset eivät onnistuneet sinänsä ihan jouhevilla baanoilla.

Panu kisasi syyskuun puolessa välissä OKKn kotikisoissa sitten toisen LUVAn lauantain kakkosluokasta ja noususerti kolmosiinkin oli enemmän kuin lähellä sunnuntain radoilla, jossa Pantteri saalisti hyppyradalta tuloksen 5 (-9,45 alle ia) ja agilityradalta niin ikään tuloksen 5 (-7,28 alle ia). Ohjaajalla oli pikkiriikkisen liian kiire molemmilla radoilla ja näin ollen pituuden palkki pääsi kaatumaan ja yksi rima tippumaan. Ohjauksen rytmitys ei ollut kohdallaan noissa pikkufiboissa.

Ystävämme Miina ja Pessi kisasivat hienosti elokuun lopulla TorKKn kisoissa Torniossa 2xluokkavoiton tuplavitosillaJ Voitot enteilivät hyvää jatkoa ajatellen ja koirakko saavuttikin sitten upeasti noususertin kakkosiin agilityradalla TorKKin syyskuun ruskarallissa ajalla -10,13 alle ia.
Samassa kisassa oteltiin myös Lapin kennelpiirin piirimestaruudesta ja Miina & Pessi saavuttivat hienosti pronssimitalin Kemin Koiraharrastajien medi-joukkueessaJ

Seuraavan kerran Panu ja Pessi kisannevat lokakuun vaihteessa KASsin kisoissa Oulussa: -jännää, P-pojat jahtaavat luokkavoittoa samalta lähtöviivalta;-)
Panu OKKn epiksissä 26.7.2011
kuva: Sari Eskelinen, sary.1g.fi

perjantai 9. syyskuuta 2011

Panu 6-vuotta

Hyvät lukijat imelyysvaroitus, -seuraava teksti saattaa tuntua hieman siirappiselta;)

Minitiimin Quite A Fellow eli komean kaunis ja ihana ihana ihana Panu täyttää 6 vuotta tänään 9.syyskuuta. Panun synttäreitä juhlistetaan tänään kotipiirissä lihahyytelöllä ja vaniljajäätelöllä.
Synttäripotretti saadaan esille lähiaikoina, kunhan päivä on otollinen valokuvaukselleJ

Onnittelurapsutuksia myös Panun siskoille Nepparille, synnyinkodissaan Kajaanissa sekä Nastalle Haukiputaalla.
Pansku 6-vee
Enemmän synttäripäivän P-patsasteluja täällä :)

torstai 8. syyskuuta 2011

Kontaktisulkeiset

Keskiviikon agiharkoissa tehtiin kolme erilaista pätkää tarkoituksena kertailla lähinnä kontakteja. Kontaktit ovatkin olleet Panulla herkällä ja hakusessa viimeisissä kisoissa. Ei minkään maailman malttia pysähtyä saatikka odottaa lähtölupaa kontakteilta:/ Huoh! Miten tähän on tultu, kysyn vaan ja vilkaisen peiliin…

Eilisissä harkoissa tehtiin sitten alkeissulkeisia tehostetusti naksulla vapautus + jes vapautussana; en kiusannut Panua kertaa enempää hytkyillä, koska näin ja tiedän, että se lähtee herkästi pikkusormen liikahduksestakin menemään. Kesti ohijuoksuja ja puolenvaihtoja hyvin, kun en itse ryntäillyt vaan juoksin tasaisesti ohi, pysäytin oman liikkeen täysin ja vapautus. Toivottavasti nämä kontaktien rauhoittavat kantaa myös tulevan viikonlopun kisoissa. Tietysti noita hytkyjäkin täytyy ottaa jatkossa sekä startissa että kontakteilla, koska Panu on varastanut ainakin kerran kuluvan kesän starteissa ja kontakteillakin täytyy ehdottomasti kerrata ja lisätä tuota liikkeen sietokykyäJ

Hyppy, muuri, kepit –kombinaatiossa laitoin namipalkan keppien päähän, joka veti pujottelun hyvään vauhtiin. Tätäkin täytyy tehdä enemmän, jotta keppeihin saadaan varmuutta ja itsenäisemmän tekemisen varmuutta.

Hyvän mielen agiharkat kaikkinensa:)

torstai 1. syyskuuta 2011

Uusia kuvia

P-poikien kuvagalleriassa uusia kuvia Pessistä, joka täyttää 6 vuotta 11. syyskuuta :)
Kuva: Vuokko Mettovaara
Pessi_6 vuotta